Julma-Ölkky
Julma-Ölkky on Suomen suurin kanjonijärvi. Rotkolaaksoon muodostuneesta järvestä nousevat kallioseinämät ovat jopa 50 metrin korkuisia. Myös järvellä on syvyyttä noin 50 metriä. Massiivinen luonnonmuodostuma näyttää parhaiten jykevyytensä vesiltä katsottuna. Kanjonijärveä kiertävää Ölökyn ähkäsy -reittiä suositellaan hyväkuntoisille. Vaativa reitti on pituudeltaan 10 kilometriä.
Muikkupuro
Veikeä Muikkupuro kutsuu vastustamattomasti kahlaamaan. Kristallinkirkkaassa ja hyvin matalassa purossa tykkäävät vilvoitella niin lapset kuin aikuiset. Herttainen pikkupuro mutkittelee kapean kannaksen poikki Iso-Valkeaisen ja Keski-Valkeaisen välissä. Muikkupuron äärellä olevaa laavupaikkaa pidetään yhtenä Hossan kansallispuiston viehättävimpänä nuotiopaikkana.
Raatteen Portti
Raatteen Portin talvisotamuseo johdattaa Raatteen tien ratkaisutaistelujen tunnelmiin. Talvisotanäyttely kertoo sota-ajan lisäksi suomussalmelaisten arjesta ennen sotaa ja sodan jälkeen. Raatteen Portissa palvelevat myös Lotta Kanttiini ja sota-aiheinen matkamuistomyymälä. Raatteen tien varrella on edelleen nähtävissä sota-aikaisia taistelurakenteita, kuten juoksuhautoja. Taisteluista kuuluisaa tietä on mahdollista ajaa aina rajavyöhykkeen puomille saakka.
Luontokeskus
Maaliskuussa 2017 avattu uudistunut Hossan luontokeskus on valoisa ja viihtyisä retkeilijöiden kohtaamispaikka. Luontokeskuksessa on alueen ainutlaatuisesta luonnosta ja ikiaikaisesta perinnöstä kertovia kuvia ja näyttöjä. Niistä saa myös hyviä vinkkejä kansallispuiston kohteisiin ja reittien valintoihin. Suomi100-juhlavuoden kunniaksi ravintolasalin suurimmalle seinälle on noussut taideteos, jossa yhdistyvät kädentaidot, luovuus ja yhteisöllisyys.